28.7.2018

Helteinen heinäkuu kallistuu kohden lpppuaan. Maanpinta huutaa vettä ja kuivuus on aiheuttanut tulipaloja niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Pohjoisessa rajan takana riehuivat myöskin metsäpalot ja palokunnat olivat liikkeellä ja palontorjuntakalustoa varattiin lisää mahdollisia toimia varten.

Nämä olivat kesäiset olosuhteet kun Jormanaisten sukuseura kokoontui tapaamiseensa kesällä 2018. Osanottajia oli nyt enemmän kuin edelliskerralla 2016 Lemillä. Tilaisuudessa oli myös saatavilla Tuula Kiisken toimittaman sukukirjan toinen osa. Sitä voi vielä kysellä hallituksen jäseniltä.

Musiikkiesitys oli jälleen Jormanaisen siskosten harteilla ja säestyksen hoiteli Keijo Marttinen.

Aterialla oli tietenkin Lemin särää. Monelle ehkäpä uusi kokemus.

Siinäpä sitä, Särää

Aterian jälkeen odoteltiin sitten kahvia.

Eksyin ensimmäistä kertaa Kiihtelysvaaran kesämarkkinoille. Kokemus oli positiivinen. Hyvä kun ihmisille riittää voimaa pitää yllä omaleimaisia tapahtumia. Kaiken kaupunkilaistumisen keskellä on vaara että " Iso kylä" nakertaa osan omaleimaisuutta.

Perhonen Heinävaaran niityiltä.

Kiihtelysvaaran kesäpukki tarinoi.

Metsuri sahoineen rakentaa vaikka pölkystä koiran. 

JORMANAISTEN SUKUKOKOUS TUUPOVAARASSA

Vuoden 2012 Sukujuhlaa vietettiin Tuupovaarassa Erälän majalla. Yhteisen ruokailun ja kokouksen lisäksi juhlaväki kävi Koskenniskan myllyllä ja Pörtsämön erämaakalmistossa. Paikalla oli myös ortodoksipappi, joka piti lyhyen rukoushetken osallistujille.

Uusintapainos sukukirjasta on tulossa vuosikymmenen lopulla. Kirjaan toivottiin lisää kertomuksia ja kuvia suvun eri m henkilöiden vaiheista.

Pörtsämössä nähtiin harvinainen liikenneruuhka. Yhteistoimin sekin sitten kuitenkin purkaantui.

Sukujuhla oli perinteisesti musiikkipitoinen. Mukana oli noin 60 osallistujaa.

Pörtsämössä hiljennyttiin hetkeksi.

Kiihtelyksen  Hietajärvi vetää läheisen Cippendale ranchin vuoksi hevosiin ihastuneita nuoria tyttöjä. Niinpä oli siellä pakko käydä ja osallstua yhden Valkeakoskilaisedustajan kautta hevosen uittoon.

 Toinen suosikkikohde jossa pakkokäydä on Ruskeakosken kanjoni. Nyt vain mustavalkoisena.

Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen lämmin. Kesää parhaimmillaan. Elokuulla tiedotusvälineet täyttyivät uutisista jossa luonto näytteli pääosaa. Moskovan lähistöllä riehuvat metsäpalot saivat jälleen savunhajun saapumaan Suomeenkin.

Toisaalta äkilliset tuulenpuuskat tekivät tepposia, kaatoivat puita ja rikkoivat asumusten kattoja.

Lehmät Heinävaaran laella söivät tyynesti ruohoa helteistä ja savuista huolimatta.

Sinivuokot kukkivat jo ennen vappua Valkeakoskella.

Se tunne tulee yhdessä sinivuokkojen kanssa !

Sellainen tunne tulee aina talven jälkeen. Tunne siitä että kesä on vain muutaman viikon päässä. Valkeakoskella ehkä hiukan ennen kuin Kiihtelysvaarassa. Siinä on ajallisesti pieni ero. 

Samalla alkaa tuntua siltä että hiljalleen on suunnattava auto kohden Pohjois-Karjalaa ja Joensuuta. Torielämä alkaa heräämään. Vesi virtaa voimakkaammin Pielisjoessa ja puistot alkavat viheriöimään.

Metsäpolkujen ja lampien rauhoittava kutsu. Sitä on kuunneltava !

Kevättä 2010 kuulostelemassa.

Kiihtelysvaaran kirkko paanukatossaan odottaa kevättä.

Huhtikuun alkupäivät ja Pääsiäinen. Joensuussa oli lämpöä yli kymmenen astetta ja eteläisessä suomessa satelee vettä. Joensuun kaupunki on vielä suhteellisen hiljainen. Rautatieasema remontissa ja torilla vain muutama kauppias. Kevään tulo on kuitenkin jo aistittavissa. 

Botanicassa vielä hiljaista, vain papukaija Juuso on virkeä ja keikistelee kävijöille.

Polkupyörien runsaus on telineissä kaupungissa on silmiinpistävä. Olisiko se merkki onnistuneesta kevyenliikenteen suunnittelusta. Tai sitten vain opiskelijoille se on oiva ratkaisu kulkuongelmiin.

Perinneaitaa Heinävaaran laella 2010

Ilomantsintien varressa oleva Heinävaara on hiljalleen kasvanut ja itse kirkonkylä Kiihtelysvaara ei ole päässyt oikein vauhtiin mukaan. Paikkakunnan ravintolakin on ollut jo monet vuodet toisessa käytössä. 

Kaunis kirkko ja teiden risteys ei riitä isommille turistivirroille houkuttimeksi. Maisema pysyy rauhallisena ja yhteys luontoon säilyy. Ehkä niin onkin parempi.