Etelä ja länsisuomessa olivat kartanot.Virossa moisiot ja Pohjois-
Karjalassa sitten nuo hovit.

Viron
kartanot ovat nousseet hiljalleen uuteen kukoistukseen ja  niiden
jäljellejääneiden kunnostus jatkuu edelleen. Yli sata moisiota Virossa on
jo nyt hyvässä kunnossa. Paljon on vielä rappeutuneita ja suuritöisen kun-
nostamisen vaativia.

Pohjois-Karjalan
hovit ovat merkittävä kotimainen kulttuuriperintö.Niil-
läkin on oma mielenkiintoinen historiansa.

Hovit olivat pääosin virkamiessäätyyn rakennettuja asumismuotoja.

Kiteellä ollut Suorlahden hovi - nykyisin pahasti rappeutunut ja mai-
semaltaan ryteköitynyt hovi. Myöskin verovouti Simon Affleck,- jo-
ka tunnettiin myös kuuluisana "Simo Hurttana" kansansanastossa.
on hallinnut tuota hovia vuosina 1722 - 1725.

Liperissä sijaitsi kaksikin eri hovia.Lamminniemen hovi ja Simanan-
niemen hovi. Lamminniemen hovi toimi Suur-Liperin hallinnollisena
keskuksena 1700-luvun puoliväliin asti.Hovin nykyiset rakennukset on
rakennuttanut majuri von Burghausen 1813

Simananniemen kaunis pihapiiri sijaitsee erinomaisella ja varsin kauniilla
paikalla Kirkkosalmen rannalla.Hovissa on toiminut myös meijeri
ja maan ensimmäinen karjakko- ja meijerikoulu.Kunnallisneuvos Edvard
Hällström oli tuon koulun perustaja vuonna 1869.


Tohmajärven Jouhkolan hovi on monen kesätapahtuman pitopaikka.


196001.jpg

Paikka on aikoinaan toiminut kruununvouti Gabriel Walleniuksen hovina.
Hovi on perustettu vuonna 1764 ja se on aikoinaan ollut Pohjois Karja-
lan suurin tila 9000 hehtaarin maa-alueineen.Hovissa ovat vierailleet mm.
keisari Aleksanteri 1 elokuussa 1819 ja myöskin Elias Lönnrot vieraili
siellä vuonna 1828.

Alkuperäinen Walleniuksen rakennuttama päärakennus paloi vuonna 1904.
Tilan silloinen omistaja K.A. Welin rakennutti uuden jugend tyylisen päära-
kennuksen.Vuonna 1907 valmistunut päärakennus on museoviraston asian-
tuntijoiden mukaan ainutlaatuinen suomessa.

Lähde:Jouhkolan Hovi verkkosivut.

288872.jpg

Näköala Jouhkolan Hovin pihalta järvelle päin. (VJ 2006)

Sarkkilan hovi sijaitsee Lieksassa.Alkuaan "Korpi Jaakon" eli Pielis-
järven kirkkoherran Jacob Steniuksen - vanhemman asuinhovi.Nykyi-
nen päärakennus vuodelta 1840 on puolestaan tuomari Isac Steniuksen
rakennuttama.

Kesälahden Mäntyniemen hovi.

Rääkkylän Varpasalossa sijaitsee Voiniemen hovi.Hoviin kuuluu myös
oma yksityinen hautausmaa,sijaiten maantien eteläpuolisella alueella.Alue
on Oriveteen pistävän niemialueen kupeessa.

Yllämainitut hovit ovat alueellisesti ja valtakunnallisestikin merkittäviä
muistomerkkejä tuon ajan virkamieskunnan asumiskulttuurista. Ne ovat
siten osa Pohjois-Karjalaista historiaa.


Lähteet: Säätyläisten asumiskulttuuri-Pohjois-Karjalan kulttuuriympäristö.
                Valdo Praust : Verkkosivu - Viron kartanot.